Tarvitaanko Suomen lakiin ylitörkeän lapsenraiskauksen rangaistus? Mikä?

 

HE 212/2018: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

– – "3.3 Törkeä lapsenraiskaus

Esityksessä ehdotetaan, että törkeimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia ankaroitettaisiin lisäämällä rikoslakiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva rangaistussäännös (rikoslaki 20 luku 7 b §). Ruotsin lainsäädännössä omaksutun mallin mukaisesti muodostettaisiin vain yksi rikos koskemaan niitä törkeimpiä tapauksia, joissa raiskaus- ja hyväksikäyttörikos nykyisin yhtyvät eli säännöksiä sovelletaan samanaikaisesti. Säännökseen liitettävä rangaistusasteikko olisi 4—12 vuotta vankeutta.

Rangaistussäännöksen säätämisen tavoitteena olisi rangaistusten kiristäminen ja rangaistuskäytännön ankaroituminen vakavimmissa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Säännöksen tavoitteena olisi myös selkeyttää oikeustilaa siten, että tällaisissa tapauksissa voitaisiin tuomita vain yhdestä rikoksesta.

Rikos kohdistuisi rikoslain 20 luvun 7 §:n mukaisesti alle 16-vuotiaisiin ja eräissä tapauksissa 16- ja 17-vuotiaisiin uhreihin. Rikosnimike ja rangaistusasteikko kuvaisivat teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista kyseisiin seksuaalirikoksiin. Enimmäisrangaistus vastaisi taposta säädettyä enimmäisrangaistusta (rikoslain 21 luvun 1 §) ja asteikko olisi sama kuin terroristisessa tarkoituksessa tehdyllä surmalla (rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 6 kohta).

Rikoslain 7 luvun säännösten mukainen yhteinen enimmäisrangaistus törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on nykyisin 13 vuotta vankeutta. Rangaistuksen määräämisen kannalta vähimmäisrangaistus on kuitenkin enimmäisrangaistusta merkityksellisempi. Muutos merkitsisi, että vähimmäisrangaistus nousisi nyt kahdella vuodella 2 vuodesta 4 vuoteen. Kaksitoista vuotta on myös lainsäädäntökäytännössä vakiintunut enimmäisrangaistuksen pituus. Rikoslaissa ei säädetä millekään yksittäiselle rikokselle 13 vuoden enimmäisrangaistusta. Kahdentoista vuoden enimmäisrangaistus on myös sovitettu yhteen yhteistä rangaistusta koskevan sääntelyn kanssa. Määräaikaisen yhteisen vankeusrangaistuksen yleinen maksimi on 15 vuotta (2 c luvun 2 §:n 2 momentti) ja yhteistä rangaistusta määrättäessä ankarin enimmäisrangaistus saadaan ylittää kolmella vuodella (7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohta).

Törkeän lapsenraiskauksen yritystä ei säädettäisi erikseen rangaistavaksi. Jommankumman rikoksen jäädessä yritykseksi rikoksentekijä tuomittaisiin törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeää raiskausta koskevien rangaistussäännösten mukaan. Yrityksen säätäminen erikseen rangaistavaksi merkitsisi enimmäisrangaistuksen lieventymistä 9 vuoteen, mikä ei olisi sääntelyn johdonmukaisuuden kannalta perusteltua. Esimerkiksi törkeän raiskauksen yritys saattaa muodostaa tekokokonaisuudesta vain pienen osan, jolloin täytetystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi olla tarpeen tästä huolimatta mitata ankara rangaistus.

Hyöty—haitta-punninta.

Jos oletetaan, että näissä rikoksissa todennäköisyys, jolla viranomaisten tietoon tullut rikos luetaan syyksi tuomioistuimessa, on lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan oikeuskäytännön mukaisesti noin 85 prosenttia ja että kaikista rikoksista noin 85 prosenttia ilmoitetaan poliisille (ks. edellä tiedot lapsiuhritutkimuksesta), voidaan arvioida, että rikoksia tehdään vuosittain noin 20. Jos rangaistusjoustoksi oletetaan –0,1, voidaan muutoksen arvioida vähentävän rikostapauksia vuosittain noin 0,17 rikoksella. Yhden rikoksen ehkäisemisen hinnaksi muodostuu noin 1,7 miljoonaa euroa.

Korotus on tällöin hyöty—haitta-punninnan kannalta perusteltu, jos katsotaan, että yhteiskunnan on perusteltua käyttää yhden tällaisen rikoksen ehkäisemiseen enemmän kuin 1,7 miljoonaa euroa. Summa ylittää selvästi esimerkiksi vakavimpiin seksuaalirikoksiin liittyvän vahingonkorvauskäytännön (suurimpien korvausten suuruusluokka noin 60 000 euroa).

Lainsäädäntötekniset toteuttamisvaihtoehdot. Esityksessä ehdotetaan, että törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistössä viitattaisiin samalla teolla tehtyyn törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään raiskaukseen.

Esityksen valmistelussa on arvioitu ehdotetun ratkaisun lisäksi vaihtoehtoina malleja, jossa a) säädettäisiin itsenäinen törkeää lapsenraiskausta koskeva tunnusmerkistö tai jossa b) uusi rangaistussäännös muotoiltaisiin eräänlaiseksi törkeän raiskauksen tai lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ylitörkeäksi muodoksi.

Olisi sinänsä lainsäädäntöteknisesti mahdollista kirjoittaa törkeää lapsenraiskausta koskeva pykälä viittaamatta muihin rangaistussäännöksiin. Tällöin säännöksen suhde (törkeää) raiskausta ja (törkeää) lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeviin säännöksiin jäisi kuitenkin epäselväksi. Kun tarkoituksena on, että tekotapa vastaa rikosten yhdistelmää, on itsenäistä säännöstä selvempää viitata suoraan mainittuihin säännöksiin.

Ylitörkeän tekomuodon osalta on todettava, että Suomen rikoslainsäädännössä ei ole vakiintunutta tapaa porrastaa rikosten törkeitä tekomuotoja useampaan eri luokkaan. Rikosoikeuskomitean mietinnössä (1976:72) ehdotettiin, että kaikista vakavimmat rikokset voitaisiin porrastaa neljään luokkaan (s. 188; rikkomus, rikos, vakava rikos ja törkeä rikos). Esimerkiksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta mietinnössä ehdotettiin otettaviksi käyttöön nimikkeet lapseen kohdistuva haureus, vakava lapseen kohdistuva haureus ja törkeä lapseen kohdistuva haureus. Mietinnössä ei kuitenkaan kuvattu, miten porrastus lainsäädäntöteknisesti toteutettaisiin. Mietinnössä katsottiin ainoastaan, että mitä törkeämpi rikos on, sitä vähemmän harkintaa tunnusmerkistön tulisi edellyttää (s. 168), mikä periaate omaksuttiinkin rikoslain kokonaisuudistuksessa. Ruotsin rikoslainsäädännössä eräillä rikoksilla on törkeä (grov) ja erityisen törkeä (synnerligen grov) tekomuoto. Erityisen törkeisiin rikoksiin liittyvät erilliset kvalifiointiperusteet, jotka tekevät erityisen törkeäksi.

Valmistelussa ei kuitenkaan tässä tapauksessa tunnistettu viitattuihin tunnusmerkistöihin nähden itsenäisiä kvalifiointiperusteita. Lisäksi jos säännös olisi muotoiltu esimerkiksi törkeän raiskauksen ylitörkeäksi muodoksi, jäisi epäselväksi, mikä olisi säännöksen suhde törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan säännökseen. Kyse on kuitenkin nimenomaan tilanteesta, jossa rikokset yhtyvät.

Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan, että mainittujen rikosten yhtyessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla sovellettaisiin kumpaankin nähden poikkeussäännöksenä törkeää lapsenraiskausta koskevaa uutta rangaistussäännöstä. Säännökseen liittyisi uusi, vähimmäisrangaistukseltaan ankarampi rangaistusasteikko.

Sääntelytekniikan osalta voidaan vielä todeta, että rikoslaissa käytetään muuallakin lainsäädäntötekniikkaa, jossa rikoksen tunnusmerkistössä viitataan muihin tunnusmerkistöihin. Tällaisia viittauksia on esimerkiksi yleisvaaran tuottamusta koskevassa rangaistussäännöksessä (34 luvun 7 §: "Joka tahallaan tai huolimattomuudesta tekee 1, 2, tai 4 §:ssä mainitun teon", "joka huolimattomuudesta tekee 6 §:ssä tarkoitetun teon").

Myös terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia koskeva sääntely (34 a luvun 1 §) perustuu malliin, jossa viitataan muihin tunnusmerkistöihin ja tietyssä tarkoituksessa tehtyjen rikosten rangaistusasteikkoa korotetaan. Toisin kuin terroristisessa tarkoituksessa tehdyissä rikoksissa, tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan olisi vain asteikon korottamisesta (ks. HE 188/2002 vp s. 32/I), vaan törkeä lapsenraiskaus olisi itsenäinen rikosnimike, joka ainoastaan tekotapatunnusmerkistönsä osalta tukeutuisi muihin rangaistussäännöksiin." – – 

Lähde:

HE 212/2018

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2018/20180212#idp446728272

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu